Avainsanat
Syksy on ehdottomasti yksi suosikki vuodenajoistani. Kesän jälkeen raikas ilma ja värikkääksi muuttuva luonto ovat aina inspiroineet minua. Kesän jälkeen iho on loistavassa kunnossa ja ulkona liikkumisesta saa voimaa. Pimenevät illat ja sateen ropina rauhoittavat. Voi hyvällä omalla tunnolla antaa itselleen aikaa ja käpertyä sohvan nurkkaan rentoutumaan.
Omat lempparit syksyyn:
- Ulkona liikkuminen. Pieni sadekkaan ei haittaa, vaan suuntaan lenkkeilemään luontoon lähes joka päivä. Kostea ilma on hyväksi iholle ja liikkuminen pitää mielen virkeänä. Aamuinen juoksulenkki raikkaassa ilmassa on paras aloitus päivälle.
- Sisustaminen. Syksyisin tulee aina tarve vähän päivittää kotia. Kaivaa torkkupeitot esiin, lisätä tyynyjä ja ripotella kynttilöitä ympäriinsä. Tänä syksynä päivitin Zoen huoneen sisustusta ja hankin makkariin muutamat koristetyynyt. Zoen huoneen ilmeeseen pääset kurkistamaan myöhemmin oman postauksen myötä.
- Musiikki. Musiikki kuuluu tietysti kaikkiin vuoden aikoihin, mutta huomaan syksy tullen rentoutuvani enemmän musiikin voimalla. Zoen mentyä nukkumaan laitan pehmeän jazz-musiikin soimaan ja rentoudun kynttilän valossa. Viikonloppuisin valmistamme usein aamiaista ajan kanssa ja syömme pitkän kaavan mukaan jazzia kuunnellen. Tästä syystä kutsummekin näitä hetkiä jazz- aamupalaksi.
- Shoppailu. Jos kotiin tekee mieli saada jotain uutta ilmettä syksyllä, niin tekee mieli päivittää myös vaatekaappia. Käyn läpi aina kesävaatteet, kengät, asusteet ja pakkaan ne varastoon. Vaatteet joita en enää käytä laitan kierrätykseen. Näin tilaa vapautuu syksy ja talvivaatteille. Kun vaatekaapissa on vain ne vaatteet, jotka todella ovat käytössä, pysyy vaatekaappi siistinä ja pukeutuminenen on helppoa.
- Ystävät. Kesällä tuntuu, että jatkuvasti tapahtuu ja kaikki ovat koko ajan reissussa. Myös oma kuukauden lomareissumme lohkaisi ison osan kesää ja syksyllä tuleekin tarve antaa enemmän aikaa myös ystäville. Arki palaa uomiinsa ja aikaa vietetään enemmän sisätiloissa. Onkin kiva kutsua ystäviä kylään ja viettää aikaa yhdessä.
- Taide. Taidenäyttelyt avaavan ovensa mielenkiintoisilla näyttelyillään. Taide todella inspiroi mieltä ja antaa uusia ajatuksia. Yksi suosikki paikoistani on Galerie Forsblom Helsingin keskustassa. Heillä on laadukkaita vaihtuvia näyttelyitä. Tänään avautuu uusi näyttely, jossa on mm. Suomen kansainvälisestikin tunnetuimpiin muotoilioihin kuuluvan Ilkka Suppasen uniikki lasiveistos näyttely. Avoinna 20.10.2019 saakka. Olen mukana avajaisissa, joten Instagram storyn puolelta näen parhaita paloja näyttelyn avajaisista.
- Itsensä hoitaminen. Kesän jälkeen kannattaa kiinnittää huomiota ruokavalioon. Lisätä kasviksia ja jättää herkkuja vähemmälle. Myös erilaiset hoidot ja hieronnat tuovat hyvää oloa. Itselleni kokonaisvaltaista rentoutusta tuo Kämp hotellin spa, jonka hoidot ja span upeat puitteet saavat todella irtautumaan arjesta.
- Kotona hyggeily. Ihan vain rentoutua kotona tekemättä mitään erikoista. Ottaa lasi viinia, laittaa musiikki soimaan ja käpertyä sohvan nurkkaan lukemaan tai ihan vain haaveilemaan. Ihanaa syksyä!
Asukuvissa näkyvät legginsit ovat syksyn suosikit! Ne on saatu yritykseltä Manuela apparel co. Legginseistä lisää seuraavassa postauksessa.
Asukuvat: Laura Dahl ja A.K, muut: Style by Outi. Kuvankäsittely: Style by Outi