Avainsanat
Miniloma Tallinassa, Pakkailut, Reissukuumetta, Tyttöjen viikonloppu
Ihanaa, viimein kesä on virallisesti täällä ja kesäkuun ensimmäinen viikonloppu häämöttää. Mikä sen parempi aloitus voisikaan olla kesälle, kuin tyttöjen viikonloppureissu. Tyttöporukalla meillä onkin tapana tehdä viikonloppureissuja, kun aikataulut vain saadaan sopimaan ja porukka kasaan. Pitkästä aikaa vaihtuu kuulumiset, skumppalasit kilisee ja nauru raikaa! Tällä kertaa matkan kohteena on aina varma Tallinna. Kaikki löytyy kompaktisti kävely etäisyydeltä, niin ruokailut, shoppailut, kuin bailutkin.
Tykkään fiilistellä reissuun lähtöä ja pakkailla rauhassa kamat kasaan. Mietin aina tarkkaan mitä otan mukaan, jottei turhia vaatteita kulje reissussa mukana. Näin laukusta löytyy myös yhteen sopivat asukokonaisuudet. Pakkaan mukaan tällä kertaa valko-beiken, sekä valko-printti asukokonaisuudet. Sekä kun kerta risteillään, niin seiloriraita toimii aina. Illaksi mukaan lähtee alkukesän suosikki – sininen kotelomekko.
Kaupunkilomien suosikki tuoksu on Calvin Klein tuoksu In 2 U her, joka on raikas ja urbaaniin ympäristöön sopiva, sekä tarpeeksi kesäinen.
Kengät ovat pakkaamisessa haastavin kohta. Liikaa ei haluaisi kenkiä laukkua täyttämään, mutta olisi kiva että kengät sopivat kaikkien mukana olevien asujen kanssa. Käveltyä tulee yleensä myös paljon, joten mukavatkin niiden pitäisi olla. Uudet suosikit ovat Clarksin platform sandaalit, jotka ovat supermukavat jalassa ja niillä kävelee vaikka koko päivän. Beige väri sopii hyvin lähes kaiken kanssa ja korkoakin on mukavasti. Muutenkin tuntuu, että useammin juuri platform malliset kengät ovat käytössä parhaita. Joten jos tuntuu, ettei kesän reissuihin löydy hyviä korkkareita, joissa jaksaa kävellä, kannattaa kokeilla näitä.
Uusimmasta Me Naiset -lehdestä löytyy kiva artikkeli lähilomista Tallinnaan, Tukholmaan ja Helsinkiin, joten kannattaa ottaa vinkin talteen jos suuntaa minilomalle. Itse meinaan ainakin käydä kurkkaamassa Tallinnassa Telliskiven designmyymälät, joista löytyy paikallisten taiteilijoiden tuotteita. Hyvää ja aurinkoista viikonloppua!