Avainsanat
Kukkaprintti, pitkä polkka, Punainen jakku, tyyli inspiraatio
Kesä on kauneimmillaan ja kukkaloistoa ei voi olla ihailematta. Se saakin viimeistään kaivamaan kukkaprintit kaapin pohjalta. Edellisessä postauksessa stailasin punaisen jakun vaaleaan kanssa. Tässä postauksessa kukista inspiroituneena yhdistin punaiseen jakkuun kukkaprinttihousut, sekä mustan paidan. Musta on tyylikäs ja helppo valinta. Itse en koskaan pukeudu täysin koko mustaan, vaan haluan asuun jotain muutakin väriä. Näihin kukkaprinttihousuihin ihastun aina uudestaan, ja punaisen jakun kanssa niistä muodostuu raikas kesäasu, jota voi käyttää helposti pitkälle syksyyn.
Olen jo pitkään viihtynyt polkkamallisissa hiuksissa. Viime kesän jälkeen aloin miettiä, että haluanko kasvattaa taas pidemmän mallin. Päätin kasvattaa hiuksia vähän pidemmäksi yhdessä tyttäreni kanssa. En millään raaski leikata Zoen ihania luonnonkiharoita, niin suloiset ne ovat! Itse olen kuitenkin niin tykästynyt polkkamalliin, että pysyn edelleen polkassa. Tällä kertaa jätin hiukset kuitenkin vähän pidemmiksi, ns. long bob malliin, eli pitkäksi polkaksi. Pidän mallista todella paljon! Suorana leikkaus tulee parhaiten esiin, mutta vaihtelua tyyliin saa myös kevyillä kiharoilla. Arkena hiukset saa näppärästi ponnarille. Tuskin palaan ihan lyhyisiin hiuksiin vähään aikaan, mutta pitkätkään eivät enää tunnu täysin omilta. Tällä mallilla mennään nyt taas hetken aikaa ja saas nähdä mitä seuraavaksi..