Meikkaaminen on hauskaa ja itselleni lähes jokapäiväinen rutiini. Oma meikki tulee tehtyä aina aika lailla samalla tavalla ja vuosien varrella ovat löytyneet ne itselle sopivat tuotteet, ja sävyt. Arkena en välttämättä käytä lainkaan silmämeikkiä, mutta meikkivoide, poskipuna ja kulmaväri ovat käytössä lähes päivittäin. Koen olevani hyvä meikkaaja ja suosin aina aika luonnollista, omia piirteitä korostavaa meikkiä. Tein myös häämeikkini itse, jotta siitä tulisi mahdollisimman luonnollinen ja oman näköinen. Mallinkeikkaa tehdessä, tuli meikkaajan tuoliin istuttua useammin ja siinä saikin hyviä vinkkejä siitä, mikä itselle sopii ja mikä ei.
Viime kerrasta meikkaajan tuolissa onkin vierähtänyt tovi, joten oli hauska heittäytyä meikattavaksi, kun ystäväni kanssa saimme mahdollisuuden käydä meikissä Inglot Kluuvissa. Samalla saimme päivitystä tämä hetken meikkitrendeihin.
Vuodesta toiseen trendikästä on kuulas iho. Sen luomiseen on nyt kehitetty HD-meikkipohja, joka tulee sanoista high definition, eli teräväpiirtomeikki. Se tarkoittaa, että meikki sisältää niin pieneksi pilkotut ainesosat, jolloin meikki voi olla samaan aikaan peittävä, sekä kuulas. Näin saadaan aikaan täydellinen, luonnollinen ja kestävä meikkipohja.
Kesällä suosituimpia sävyjä ovat vaaleat, raikkaat sävyt, kuten hento persikka näyttää ruskettuneella iholla aina hyvältä. Vastavärit ovat aina turvallinen valita. Rohkea voi kokeilla silmämeikissä tehostevärejä, kuten raikasta turkoosia, vihreää tai vaaleanpunasta. Helppo valinta on raikas punainen huulipuna, joka ei välttämättä edes silmämeikkiä kaipaa. Huulipunissa oranssipohjaiset lämpimät punat sopivat hyvin kesään ja ruskettuneelle iholle.
Ihon hoidon merkitystä ei voi vähätellä, joten ympärivuoden on hyvä muistaa säännöllinen puhdistus, kosteutus ja suojaus. Myös aurinkosuoja on tärkeä muistaa tarkistaa. Sen tulisi löytyä jostain pohjustustuotteesta vähintään kertoimella 20. Meikki näyttää upealta, kun iho on hyvin hoidettu ja hehkuva.
Koska käytän yleensä hyvin luonnollista meikkiä, teimme nyt rohkeamman, kesään ja asuun sopivan sinertävän silmämeikin.
Näillä tuotteilla meikkini loihdittiin. Tarvittaessa lisätietoja tuotteista ja sävyistä saat Inglot Kluuvin myymälästä.
Kolme Inglotin kiinnostavinta tuotetta:
- Itse koottava meikkipaletti. Se suosikki väri loppuu aina kesken ennen aikojaan ja uusi meikkipaletti täytyy ostaa vain sen yhden sävyn vuoksi. Siksi ihastuinkin itse koottavaan meikkipalettiin, johon voi ostaa juuri ne sävyt, jotka itse haluaa. Sävynapit kiinnitetään magneetilla rasiaan, joita on eri kokoisia ja mallisia. Käytännöllinen ja ympäristöystävällinen vaihtoehto.
- Kasvoille ja vartalolle suihkutettava bodymist, joka antaa iholle upean kiillon ja kuulauden ilman liiallista glitteröintiä. Loistava tuote ennen juhlaa viimeistelemään meikin ja vartalon. Plussana vielä raikas hedelmäinen tuoksu.
- Kesällä pidän tärkeänä, että myös pohjustustuotteissa on UV-suoja. Siksi oli kiva huomata, että meikin pohjustusvoiteessa oli UV-suoja 20. Pohjustusvoide teki ihosta myös hyvin pehmeän ja silkkisen tuntuisen.
Seuraavassa postauksessa näette, miltä meikki näytti upeissa asukuvissa.
Kiitos meikistä ja meikkivinkeistä: Anni Marja-Ärjä / Inglot Kluuvi
Kuvaus: Jenna Andelin
Style: by Outi V